KTK-I
Virallinen nimi |
Farid al Qismat |
Rekisterinumero |
VH11-003-0468 |
Sukupuoli |
ori |
Syntynyt |
25.06.2010 |
Rotu |
arabialainen täysiverinen | SEA |
Säkäkorkeus |
156cm |
Painotus |
matkaratsastus |
Taso |
He A, 100cm |
Kasvattaja |
al Qismat |
Omistaja |
Calla VRL-11247 |
Farid al Qismat siirtyi omistukseeni toukokuussa 2014. Olin katsellut oria sen asuessa Shyalia Farmsilla ja Shyalian lopettaessa toimintansa esitin orista ostotarjouksen, mutta se palasi kuitenkin kasvattajalleen. Viikkoa myöhemmin al Qismat julkaisi listan myytävistä hevosista ja joukkoon kuului Farid. Soitin samantien al Qismatin omistajalle ja päivää myöhemmin hän varmisti orin muuttavan meille.
Farid on perinyt vanhemmiltaan laadukkaan, hyväsydämisen luonteen. Korrektin luonteen omaava ori on myös varsinainen hurmuri joka esittelee itseään mielellään niin muille hevosille kuin ihmisillekkin. Uusiin asioihin ja ihmisiin ori suhtautuu varsin avoimesti eikä arkaile turhia. Hoitaessa Farid on energinen ja valppaana tekemään mitä pyydetään, mutta vaikka orista energiaa löytyykin, se pysyy säyseästi aloillaan antaen hoitajan tehdä työnsä. Tallissa olevat toiset hevoset tai käytävällä kulkevat ihmiset saavat helposti Faridin mielenkiinnon heräämään ja orin tapoihin kuuluukin muistutella muita itsenä olemassaolosta hirnumalla ja pärskähtelemällä. Jaloista ruunikko on herkkähipiäinen joten jalkojen hoidon on tapahduttava pehmein, kärsivällisin ottein. Nopeat sukaisut kovalla harjalla saavat lempeänkin orin kiukustumaan eikä Farid epäile ilmaista suuttumistaan. Varustaminen sujuu mutkattomasti ja pesullekkin ori menee mielellään.
Ratsuna Farid on kuuliainen ja useimmiten myös miellyttämishaluinen, mutta ei toimi automaattina vaan vaatii ratsastajaltaankin työskentelyä. Eteenpäin oria harvemmin tarvitsee ajaa, sen sijaan ratsastajan on hyvä tietää miten saa orin hidastamaan tahtia. Farid on energinen ja kulkee innostuneena minkä vuoksi se kuumuukin herkästi eivätkä pidätteet tuppaa aina menemään läpi sillä sekunnilla kuin pitäisi. Orin kanssa tarvitsee vain löytää yhteinen tahti jonka jälkeen työskentely on varsin palkitsevaa. Farid on osaava kouluratsu joka taipuu kaarteeseen kuin kiemuraan. Esteistä ori ei piittaa paljoakaan, mutta jos ratsastaja tahtoo välillä lähteä esteille orin kanssa, se kyllä hyppää näppärästi pienen rohkaisun ajamana. Maastoilu on erityisesti Faridin mieleen ja ruunikon kanssa voi lähteä maastoon yksin kuin muidenkin kanssa. Suurimpana haasteena on yleensä kotiin kääntyminen ja välillä tuntuu, että Farid voisi jatkaa maastoretkeään loputtomiin. Hetken, ehkä pienen vänkäämisenkin jälkeen ori suostuu kyllä lähtemään takaisin tallille.
Sukutaulu
Fakhir rotu, väri, jotain |
Imran rotu, väri, jotain
|
Jibril rotu, väri, jotain
|
Rahimah rotu, väri, jotain |
Ruwaydah rotu, väri, jotain |
Mundhir rotu, väri, jotain |
Salihah rotu, väri, jotain |
Batula rotu, väri, jotain Jotain Jotain |
Yaman rotu, väri, jotain |
Wazir rotu, väri, jotain |
Khulud rotu, väri, jotain |
Alima rotu, väri, jotain
|
Ridwan rotu, väri, jotain
|
Rima rotu, väri, jotain
|
isä Fakhir on al Qismat Arabiansin vuonna 2004 syntynyt tuontiori. Ruunikko, yön mustilla silmillä sekä - jouhilla ja pienellä tähdellä varustettu Fakhir on säkäkorkeudeltaan 155cm ja sitä on käytetty ainoastaan jalostuskäytössä. Al Qismatissa asuessaan orilla on astuttu kaksi tammaa ja näin ollen sillä on vain kaksi jälkeläistä; » Farid al Qismat ja tamma Zahra al Qismat.
isänisä Imran on ehkäpä suvun kuuluisin hevonen sillä se on pärjännyt näyttelyissä loistavasti varsasta saakka, mistä kertovat lukuisat champion-palkinnot. Sekä aikuisiällä siitä tuli kouluratojen, vaativa B tason kuningas. Ori oli kuumaluonteinen yksilö, joka nautti esiintymisestä niin kehissä kuin ratsastaessakin. Menestyksekkäällä orilla on useita jälkeläisiä, muttei kuitenkaan päätä huimaavaa määrää sillä sen omistajat tahtoivat pitää orin nimen suvuissa enemmänki harvinaisuutena kuin jokaisesta sukutaulusta löytyvänä. Orilla on säkää 152cm ja väriltään herra on ruunikko. Upeaan ulkomuotoon kuuluu myös silkinpehmeät ja kiiltävät jouhet harjassa kuin hännässäkin.
isänisänisä Jibril oli 152cm korkuinen arabiori ja väriltään se oli ruunikko, jonka otsaa somisti pieni tähti. Jibril syntyi ja asui Hollannissa vaihtaen omistajaa vain kerran. Tämä komistus oli oripäivien voittaja 2000-luvun alussa ja samoin oritestin voittaja muutama vuosi myöhemmin. Jibrilillä kilpailtiin Helppo A kouluratsastusluokassa, mutta ori osasi enemmänkin. Luonteeltaan ruunikko oli hyvin käyttäytyvä ja melko rauhallinen. Olihan silläkin kuitenkin hetkensä kun se oli tulinen arabialainen henkeen ja vereen. Kouluratsastuksessa ansaittu menestys nosti orin suosituksi jalostuksessa ja se astui monia arabitammoja vuosien saatossa.
isänisänemä Rahimah tunnettiin pienenä ja pippurisena tammana. Kimo, 148cm säkäkorkuinen neitokainen oli oikein kaunisrakenteinen ja hyvärunkoinen. Se koulutettiin kouluratsastukseen ja aikuisiällä sillä kilpailtiin pääasiassa Vaativa B luokassa. Tamma ehti nähdä monet kilpakentät ennen eläkkeelle siirtymistä. Useiden vuosien kilpailemisesta huolimatta Rahimah ei koskaan noussut niin sanotusti tähtiin vaan pysyi keskivertoisena suorittajana. Tamma varsoi neljä varsaa siirryttyään pois kilpailukentiltä.
isänemä Ruwaydah oli yksi kasvattajansa parhaista siitostammoista ja sen avulla kasvattajan maine kasvoi kärkisijoille. Tamma menestyi hyvin näyttelyissä, mutta koulurusetit se taitoi erinomaisesti. Luonteeltaan tamma oli rauhallinen ja tervepäinen. Tamman jälkeläisistä muutamat ovat nousseet näyttelykehien tähdiksi, mutta kaikista yhdistelmistä ei ole tullut keskivertoa parempia näyttelyhevosia. Tamma oli väriltään kimo ja säkäkorkeutta sillä oli 148cm.
emä Batula on Fakhirin tavoin tuontihevonen, joka asuu al Qismat Arabiansissa. Ruunikko tamma on syntynyt vuonna 2003 ja säkäkorkeutta tällä kauniilla tammalla on 150cm. Batula tuotiin al Qismatiin toimimaan arabijalostuksessa, tuomaan sukuihin uutta verta. Tamma on varsonut kaksi kertaa.
Jälkeläiset
Kilpailukalenterit
Matkaratsastus pisteitä yhteensä 3 |
pvm |
järjestäjä |
luokka |
tulos |
VMRJ 22.05.2016 |
Minnin |
15km ihanneaika |
8 / 12 | 3p |
Näyttelyt 1x irtoSERT |
pvm |
järjestäjä |
tuomari |
tulos |
NJ 08.10.2014 |
al Najya |
Kerppa |
rtoSERT |
Päiväkirja
23.05.2014 Kouluvalmennus Helppo A - Calla
Olimme viimeaikoina treenailleet Faridin kanssa kokoamisia, mutta ori tuntuu vieläkin jäykältä niitä tehdessä joten tänään jatkaisimme kokoamisten parantelua valmentajan avustuksella. Lämmittelimme sopivan aikaa ja Farid kulkikin vetreänä ja kuuliaisena. Toisinaan ori lähti kiihdyttelemään tahtia, mutta osasin ennakoida tilanteet ja sain tahdin pysymään tasaisena. Otimme muutamia ravin kokoamisia sekä ympyröillä hevosen takaosan vientiä joko ulos tai sisälle uraan katsottuna. Valmentajan sekä minun tavoitteena oli saada ori rennoksi kokoavissa liikkeissä joten tästä alkoikin raskaampi työskentely. Aloitimme avotaivutuksista jotka lähtivätkin ihan hyvin käyntiin Faridin taipuessa koko vartalostaan. Asetin orin niskasta ja kaulasta tasaisesti sekä tietenkin rungosta liikkeen suunnasta poispäin. Ori liikkui mallikkaasti takajalat kaviouralla ja etujalat lähtivät niinsanotusti kolmelle uralle kaviouran sisäpuolelle. Pientä jäykkyyttä oli kuitenkin huomattavissa joten me vain toistimme harjoitusta kunnes ori alkoi hiljalleen rentoutumaan. Aloitimme avotaivutukset aivan kuin olisimme lähdössä voltille johtaen hevosen etuosan uran sisäpuolelle johtavalla ohjasotteella ja asetin samalla orin niskan ja pään liittymästä. Istuin hyvin mukana liikkeessä ja hieman satulavyön takana olevalla ulkopohkeella säädin taivutusta sekä estin orin takaosaa työntymästä ulos. Panostimme myös avotaivutuksen jälkeiseen suoristukseen ja suoristusten onnistuessa mutkattomasti, paranivat avotaivutuksetkin huomattavasti. Ravasimme hetken vapaasti temponmuutoksia tehden ja nostimme sitten laukan. Laukassa menimme kahdeksikolle jonka ympyröistä toinen tehtiin hitaamassa tahdissa, toinen puolestaan nopeammassa. Lopulta ori hakeutui peräänantoon ja tuntui nauttivan työskentelystä sekä uusista haasteista. Loppuverryttelyt jäimme suorittamaan itsenäisesti.
25.05.2014 Kouluvalmennus Helppo A - Calla
Farid oli alkuverryttelyistä alkaen hyvin kuulolla ja ori liikkui eteenpäinpyrkivin askelin. Siirryimme keskiympyrälle työstämään ravia vielä hieman aktiivisemmaksi ratsastamalla enemmän ulkopohkeella, mutta kuitenkin pitäen myös muut avut läsnä. Tämän kertaisessa valmennuksessa keskityimme ihan perusasioihin emmekä siis työstäneet vain yhtä liikettä. Teimme erilaisia harjoituksia lisätyssä käynnissä sekä -ravissa ja muutamat pohkeenväistötkin tuli tehtyä. Laukkatyöskentelyssä ratsastimme ympyrää suuremmaksi ja pienemmäksi samalla sovittaen askelten pituudet niin, että ympyrä oli helppo tehdä ilman kaatumisia tai tasapainon häilymistä. Farid pysyi hyvin avuilla ja tehtävät olivat ongelmattomia suorittaa. Laukasta palasimme raviin hiljalleen tehden ensin muutamat siirtymiset laukasta raviin sekä toisinpäin. Loppuraveissa teimme paljon voltteja, jonkin verran kahdeksikkoa sekä kolmikaarista kiemurauraa. Ori liikkui rentona, hyvässä muodossa ja olin oikein tyytyväinen sen työskentelyyn. Loppukäynnit lähdimme kävelemään maastoon.
26.05.2014 Kouluvalmennus Helppo A - Calla
Pääsimme tänään treenailemaan avotaivutusta ja pohkeenväistöjä. Olimme saaneet lämmitellä itsenäisesti ja valmentajan saapuessa paikalle aloitimme tunnin. Farid oli lämmennyt tarpeeksi verryttelyissä ja se liikkui tahdikkaasti, määrätietoisena ja näyttävänä. Sain Faridin koottua hyvin avotaivutusta varten ja liike onnistui puhtaasti molempiin kierroksiin niin lyhyillä kuin vähän pidemmilläkin matkoilla. Ensimmäisillä kerroilla ori oli vaatinut minulta melko jämäkät avut, mutta loppua kohden sain jo hieman hellittää pohkeiden puristamisesta. Ennen pohkeenväistöjä otimme muutaman minuutin mahdollisimma pitkää ravia kentän ympäri venytääksemme itseämme ja lähdimme sitten tekemään pohkeenväistöjä ensin käynnissä, sitten ravissa. Pohkeenväistöt onnistuivat leikiten avotaivutusten jälkeen ja teimmekin niitä monilla eri teillä saaden hieman haastetta lisää. Ristiinastuminen oli säännöllistä ja luontevaa, eikä siitä löytynyt mitään moitittavaa. Lopuksi otimme vielä hetken laukkaa kahdeksikolla missä hioimme orin vastalaukkaa. Vaihto tapahtui aina ympyrän vaihdon yhteydessä. Loppuverryttelyt jäimme tekemään itsenäisesti heti laukkatyöskentelyn päätyttyä.
28.05.2014 Kouluvalmennus Helppo A - Calla
Olimme eilen ottaneet muutamat siirtymiset laukasta raviin ja toisinpäin joten jatkaisimme tänään niistä. Muutenkin valmennuksemme koostui tällä kertaa siirtymisistä joten aloitimme ihan alusta käynnistä pysähdykseen - pysähdyksestä käyntiin. Nämä onnistuivat oikein hyvin ja Farid pysähtyi hyvässä linjassa eikä energinen ori koittanut lähteä jatkamaan matkaa ennen apujani. Seuraavaksi teimme muutamat perus käynti - ravi siirtymiset ja lisäsimme sitten niihin peruutuksen josta palattiin suoraan raviin. Parit ensimmäiset peruutukset eivät tahtoneet oikein luonnistua sillä Farid olisi tahtonut mielummin lähteä eteenpäin kuin taaksepäin, mutta muutaman yrityksen jälkeen pääsimme yhteisymärrykseen ja ori peruuttikin hyvin, laahaamatta jalkojan väkisin. Näiden harjoitusten jälkeen ori oli selkeästi reippaampi ja reagoi apuihinkin nopeammin. Teimme ravissa muutamat temponmuutokset ja nostimme sitten laukan ja parin kierroksen jälkeen aloitimme laukka - ravi siirtymiset. Ravikohdat olivat aluksi lähes huomaamattomia sillä orilla oli kiire askeltensa kanssa ja se nosti laukan uudestaan hyvin nopeasti. Päätimme lyhentää laukattua matkaa ja näin ravia tuli otettua enemmän. Innostunut ori malttoi rauhoittua muutaman kierroksen jälkeen ja aloitimme tekemään siirtymisiä tiheämpään tahtiin. Viimeisimmät kierrokset saimmekin tehtyä niin, että jokaisen merkin kohdalla tapahtui siirtyminen. Laukkatyöskentely onnistui oikein hyvin ja hetken päästä saimme aloittaa verryttelyt. Loppuraveissa jatkoimme siirtymisiä keskiravin ja kootun välillä tehden samalla ympyröitä sekä kiemurauraa.
29.05.2014 Kouluvalmennus Helppo A - Calla
Valmennuksen alusta alkaen Farid liikkui verkkaisesti ja rentona, kuunnellen tarkasti apujani. Ravissa aloitimme temponlisäyksillä mitkä sujuivatkin ihan mallikkaasti. Otimme mukaan pysähdykset ja peruutukset sekä muutamat keinut. Vaihdoimme harjoitusta hieman haasteellisemmaksi, ettei Farid pääsisi tylsistymään tähän peruskauraan ja seuraavaksi vuorossa olikin avo- ja sulkutaivutukset. Näissä olikin hieman vaikeuksia alussa ja päätimme paneutua kyseisiin liikkeisiin perusteellisesti. Avotaivutuksen kanssa lähdettiin liikkeelle muutamalla käyntitoistolla ja siitä sitten kootussa ravissa. Liike näytti hyvältä, mutta työstettävänä oli orin takaosan liikkuminen. Takapää lähti kyllä seuraamaan ratsastettavaa uraa, mutta muutaman metrin jälkeen se valahti uran sisäpuolelle mitä vain etuosan piti kulkea. Valmentaja antoi vinkkejä apujen käyttöön kunnes sain orin takaosan pysymään omalla urallaan. Plussaa oli kuitenkin se, että ori ylläpiti tahdikkaan liikkumisen koko ajan. Jätimme avotaivutukset hetkeksi mietintään ja aloitimme tekemään sulkutaivutuksia. Sulut onnistuivat alusta alkaen paremmin kuin avot, mutta löytyi tästäkin jotain pientä hiottavaa. Lopuksi ravasimme kenttää ympäri tehden joka toisen pitkän sivun avotaivutusta, joka toisen sulkutaivutusta. Lyhyillä sivuilla teimme pienet pääty-ympyrät keskiravissa. Laukkatyöskentely jäi tältä kerralta vähemmälle ja pääasiassa teimmekin vain vastalaukkaharjoittelua kiemurauralla.
30.05.2014 Kouluvalmennus Helppo A - Calla
Olimme juuri päässeet kävelemään kentälle kun valmentajamme ilmaantui paikalle. Farid vaikutti tänään rauhallisemmalta kuin aikaisempina valmennuspäivinä, mutta ei sitä silti tarvinnut eteenpäin ajaa. Keskityimme alkuverryttelyissä askelten pidentämiseen ja hyvän tahdin ylläpitämiseen. Ori liikkui irtonaisena ja se oli oikein kevyellä kuolaintuntumalla. Ensimmäisenä harjoituksena ravasimme kaviouralla ja siirryimme tahdikkaaseen käyntiin ennen kulmia. Kulmat ratsastimme läpi ja muutaman suoristusaskeleen jälkeen teimme peruutuksen takaisin kulmaan. Muutaman, molempiin kierroksiin, tehtyjen toistojen jälkeen otimme mukaan temponmuutokset ravissa sekä voltit pitkillä sivuilla. Tehtävää toistettiin myös laukkatyöskentelyn aikana, tosin sitä hieman muokaten. Laukassa kuljimme myös kahdeksikkoa jonka teimme alkuun kokonaan myötä- ja vastalaukassa, lopputuntia kohden teimme toisen ympyrän ravissa - toisen laukassa. Loppuverkkoihin kuului paljon taivuttelua ja askelten pidentämistä.
22.01.2015 Kouluvalmennus Helppo A - Calla
Tänään luvassa oli kahden tunnin valmennus josta puolet kuljettiin ilman satulaa. Valmentaja antoi minun päättää kumman puolikkaan kulkisin ilman satulaa ja päädyin ensimmäiseen tuntiin. Faridilla on suht suuret askeleet arabialaiselle, mutta se ei minua haitannut kunhan sain parin minuutin ajan mukautua orin selkään. Alkuverryttelyiden jälkeen lähdimme hakemaan oria muotoa. Olin aluksi itse vielä hieman jäykkä eikä se vaikuttanut Faridiin ainakaan positiivisesti, päinvastoin sillä orikin kulki jäykästi. Viimein löysin takamukselleni oikean kohdan ja pystyin olemaan rennosti mukana ja myötäilemään orin liikkeitä. Faridin rentoutuessa kuolaintuntuma pehmeytyi ja liikkuminen oli tasaisempaa. Ravissa teimme hieman lyhyitä pohkeenväistöjä ja keskityimme lähinnä niistä suoristamiseen. Annoin orin tukeutua pehmeämmän ohjan puoleen, koska se ei voisi irrottautua toiselta puolelta, jos toisella ei olisi tukea. Tein toistuvia pieniä ohjasotteita jäykemmän puolen ohjalla jolloin Faridin pehmetessään siltä puolelta siirtää tukea pehmeämmälle puolelle, jos sitä on tarjolla ja sitähän oli sillä sain hyvin pidettyä pehmeän tuntuman. Pohkeenväistöistä siirryimme ravin kokoamiseen ja toisinaan myös pidentämiseen samalla voltteja tehden. Koottu ravi sujui erinomaisesti hevosen siirtäessä painoa takaosalleen ja nostaessa askeltaan. Ravimme näytti energiseltä ja voimakkaalta. Laukassa Faridilla riitti taas vauhtia joten lähdimme samantien ympyrälle säätämään tahtiamme. Pienet puolipidätteet menivät hyvin läpi ja parin kierroksen jälkeen ori malttoi hidastaa haluamaani tahtiin. Kierros koottua laukkaa, toinen kierros keskilaukkaa, taas koottua ja niin edelleen kunnes laukka oli hyvän tuntuista kuin näköistäkin. Otin orin hetkeksi seis kun valmentaja heitti ripeästi satulan selkään ja vyön kiristettyä pääsimme jatkamaan nostamalla laukan käynnin kautta. Pääsimme nyt aloittamaan vastalaukkoja ja laukanvaihtoja käynnin kautta. Ensin kuljimme puolet kentästä oikeassa laukassa ja vaihdoimme suuntaa täyskaarron kautta - näin laukka vaihtui itsestään. Harjoituksia jatkettiin pienillä uralta sisäänpäin kääntyvillä serpentiineillä ja kiemuraurilla. Näin ratsastimme vain muutaman askeleen vastalaukkaa ja palasimme jälleen myötälaukkaan. Tasapainomme oli hyvä molemmissa laukoissa ja ori nosti herkästi kummatkin laukat pienillä avuilla. Serpentiini ja kiemurauran sujuessa jatkoimme kaarrosten jälkeen puoli- ja kokoympyröille vastalaukassa. Faridin pysyessä rauhallisena vastalaukassakin pystyimme harjoittelemaan laukannostoja vuoroin oikeaa ja vasenta laukkaa nostaen hyvin lyhyin välein. Tästä pääsimmekin siis seuraavaan tehtäväämme. Laukannostojen välissä oli kahdesta neljään käyntiaskelta. Käynninkin Farid piti eteenpäinpyrkivänä eikä se yrittänyt nostaa laukkaa itsekseen vaan odotti aina valppaana apujani. Treeni oli tänään hyvin tehokas meille molemmille ja olen hyvin tyytyväinen tähän päivän työhön. Verryttelyt jäimmekin sitten tekemään itsenäisesti.
10.03.2015 Kuulumiset viikon ajalta - Calla
Viimein olemme päässeet ratsastamaan kunnolla kentän lisäksi myös maastossa, siellä mutaantumatta. Viime syksynä saimme tallattua hevosten kanssa hyvän polun, joka kierää suhteellisen ison pellon missä käymme toisinaan ratsastamassa tai vain purkamassa energioita. Faridin kanssa tätä peltoa onkin tullut käytettyä aktiivisesti ja nykyään ori tuntuukin jo arvaavan minne olemme menossa kääntyessämme tutulle polulle. Hieman ennen kuin pellon reuna tulee puiden läpi näkyviin alkaa Farid jo steppailemaan innoissaan. Ori malttaa kuitenkin pysyä nahoissaan ja kuuliaisena, mutta silti siitä hohkaa suuri innostus.
Tähän viikkoon on maastoilun ja peltoilun lisäksi mahtunut pieniä kenttäharjoituksia joissa olemme käyttäneet hyödyksi puomeja sekä osassa kavaletteja. Tarkoituksena on ollut hioa orin askelpituuksia sekä saada se selkeästi nostamaan jalkojaan. Alkuun Faridin keskittyminen on ollut hieman sitä sun tätä eikä ori ole ollut huomaavinankaan jos kaviot ovat kolisseet puomeihin, mutta reippaalla eteenpäin työskentelyllä sen keskittyminen on parantunut huomattavasti tuntien aikana.
13.03.2015 Haudetta kavioon - Calla
Farid oli eilen päässyt liikkumaan melko haasteellisella tunnilla jonka lopuksi huomasin orin vasemman etusen turvonneen. Ei nyt mitenkään huolestuttavasti, mutta päätin kuitenkin tehdä orille kaviohauteen. Ensin kävimme tallin pihalla kävelemässä ja etsimme lumikinoksen mihin Farid sai asettaa jalkansa hetkeksi, jotta se saisi kylmää. Tallissa kiinnitin orin molemmin puolin ja kävin keräämässä kasan tarvittavia tavaroita käytävälle kuten betadinea, pumpulia, kumihanskat, ilmastointiteippiä, muovipussin, astian betadinen laimentamiseen sekä lasten tarravaipan. Voi tästä hauteesta tulikin varsin kaunis!
Aloitin puhdistamalla kavion perusteellisesti kaviokoukulla sekä harjalla ja sitten valutin hieman vettä kavion päälle jotta saisin mahdollisen lian irtoamaan. Seuraavaksi valmistin haudepumpulit liottamalla niitä lämpimässä vedessä, jonne olin laittanut betadinea. Märät pumpulit laitoin orin kavionpohjaan ja kiedoin kavion tarravaippaan. Farid katseli kummastuneena touhujani ja kyllä siinä vaippavaiheessa itseänikin huvitti. Vaipalla kuitenkin saa paketin kiinnitettyä napakaksi joten ei huono vaihtoehto. Seuraavan kerroksen muodosti muovipussi joka saa hauteen kestämään paremmin eikä likakaan pääsisi imeytymään. Hauteen viimeisteli teippi jolla sain pohjasta varmasti pitävän sekä paketin pysymään kasassa.
18.03.2015 Vapaana juoksutusta - Calla
Faridin kavion turvotus katosi hyvin hauteen jälkeen eikä se ole ilmestynyt takaisinkaan. Tänään tarkoituksena oli viedä ori purkamaan energiaa kentälle ja antaa sen juosta ihan vapaasti. Hain Faridin tarhastaan mistä se lähti hieman vastahakoisesti, se olisi ilmeisesti mielummin möllötellyt aitojensa sisällä. Tallissa ori alkoi hieman heräilemään kun harjasin sitä ja se jaksoi jopa ärsyttävästi kuopia lattiiaa etusellaan. Näytti siltä, että parin päivän aikana siihen olisi kerääntynyt energiaa suht hyvin.
Talutin orin kentälle ja suljin portin perässämme jonka jälkeen irroitin riimunarun riimusta ja maiskuttelin Faridille liikkeeseen kannustavasti. Orihan ampaisi matkaan parit pukit heittäen, mutta pysähtyi kuin seinään päästyään kentän toisen pitkän sivun laidalle. Sieltä se alkoi huutelemaan toisille hevosille ja pian se käveli turpa maassa aidan viertä etsien maasta jotain syötävää. Alkuun maiskuttelin ja huutelin orille aitojen toiselta puolelta samalla riimunarun päätä pyöritellen, mutta tämä ei tuottanut suuria tuloksia. Farid korkeintaan viskasi pariin otteeseen päätä ja saattoi ottaa jopa kaksi raviaskelta suuntaan tai toiseen. Loppujen lopuksi minun oli itse siirryttävä aitojen sisäpuolelle saadakseni oriin liikettä ja hetken kuluttua alkoi tapahtumaan. Farid sai toinen toisen perään rodeohevosen kiukkupuuskia ja milloin sillä oli taka- tai etupuoli ilmassa, ellei jopa molemmat. Rodeohyppyleyiden välissä se rauhoittui hetkeksi ja jatkoi taas kunnes lopuksi se lähti kauniisti laukkaamaan koko kenttää ympäri. Ori sai juosta rauhassa niin kauan kuin jaksoi ja vasta rauhoituttuaan vein sen tallin kautta takaisin tarhaan. Tallissa tarkastin vain, että sillä oli kaikki jalat tallella tuollaisen näytöksen jäljiltä.
19.03.2015 Loma jäi päälle - Calla
Eilen oli energiat purettu joten tänään oli aika nousta satulaan. Iltapäivällä lähdin hakemaan Faridia sen tarhasta ja huomasin saman tien orin käyttäytyvän normaalista poiketen. Saavuttuani tarhalle se ravasi reippaasti portille tervehtimään ja alkoi sitten viskoa päätänsä sekä kulkemaan ympyrää varsin hermostuneen oloisena. Sitä ei kiinnostanut edes nuuskia kättäni vaikka ojensin sen suoraan sen turvan lähelle. Mietin että taasko se ylitsepursuaisi virtaa ja mitäköhän tästäkin tulisi ennenkuin siirryin tarhan sisäpuolelle. Farid rauhoittui hieman, mutta hönki silti takanani tiheään tahtiin. Tarhasta pääsimme pois asiallisesti ja heti sen jälkeen ori rauhoittuikin. Ehkäpä sen käytös oli vain innostusta päästä liikkumaan tai sitten sillä alkaa olemaan kevättä rinnassa. Viimeisellä ohitettavalla tarhalla päivää vietti Barrak-ori, joka on yleensä järkevä ja rauhallinen etenkin vanhempia oreja kohdatessa, mutta tällä kertaa Barrak syöksyi vauhdilla tarhansa portille ja ravasi sen lähettyvillä isottelevin elkein. Alkuun Farid säpsähti kiivastunutta Barrakia ja nosti päänsä korkealle ottaen samalla muutaman nopean askeleen lähes tulkoon tullen syliini. Kaivoin nopeasti porkkanan taskustani kiinnittääkseni Faridin huomion ja tämä temppu toimi juuri niinkuin pitikin. Pääsimme ohittamaan Barrakin tarhan ilman suurempia taistoja.
Kentällä odotin Faridin lähtevän liikkumaan aktiivisesti ja reippaana, mutta turhaan. Sille oli tainnut jäädä parin päivän loma päälle ja ori liikkuikin lähes vasten omaa tahtoaan. Kävelimme pitkän pätkän käyntiä herätelläkseni sitä ja reilu vartin käynnin jälkeen orin askeleet alkoivat irtoamaan maasta selkeästi ja se oli mukana työskentelyssä koko kehollaan. Emme ottaneet tänään muutakuin käynti- ja ravityöskentelyä, mutta niissäkin ori sai hyvin liikutusta. Kuraisella kentällä ratsastaminen vaati talliin päästyä pesulle menoa sekä hevosen kuin itsenikin osalta.